30. syyskuuta 2018

Hongkongin viikko puhelimella

Siirsin yksi päivä tänne luonnoksiin Hongkong-kuvia kännykästä, kun mun tietokone hajosi yllättäen. Sinne luonnoksiin ne kiireen keskellä myös jäivät, vaikka konekin tuli välissä kuntoon. Tänään mulla on kuitenkin ollut vain aikaa, kun pikkuflunssa tuli kylään ja olen lepäillyt koko päivän.

IMG_8837

Lähtöiltana olin surullisena kahvin kanssa lentokentällä katsomassa, kuinka yölentomme oli siirtynyt aamuun. Jäätiin lentokentän Glo-hotelliin yöksi, eikä aamulla ainakaan ollut kova vaiva raahautua portille. Olin ensimmäistä kertaa Finnairin uuden A-350-koneen kyydissä ja se oli tosi hyvä! Penkin sai niin paljon parempaan nukkuma-asentoon ja viihdekeskus oli iso ja täynnä hyviä juttuja. Katselin kiinalaisille suunnattuja esittelyvideoita Suomesta, matkaoppaita mielenkiintoisita kohteista ja tunnelmoin k-popilla reissun toista kohdetta Koreaa.

IMG_8838

Tuollapäin ei ollutkaan ennen tullut lenneltyä! Aina ihmetyttää nähdä kartalla, missä sitä oikein ollaan. Saavuttiin perille myöhään illalla ja mentiin suoraan hotellille nukkumaan.

IMG_8839

Aamulla herätessä ikkunasta näkyi kummalliset maisemat, pilvenpiirtäjiä ja korkeita kukkuloita! 

IMG_8840

Otettiin ensimmäisenä aamuna pehmeä lasku ruokailujen kanssa ja otettiin suunnaksi ranskalaistyyppinen Le Pain Quotidien, Tripadvisorissa Hongkongin paras aamiaspaikka. Se ei ollut meistä ihan maata mullistava ja hintaakin löytyi vähän liikaa. Plussaa kuitenkin vegaanivaihtoehdoista!

IMG_8841

Hongkongin katukuva poikkesi paljon aiemmin näkemistäni paikoista: vanhoja pilvenpiirtäjiä, bambuisia rakennustelineitä, kaksikerroksisia raitiovaunuja, satoja rakennusten kyljissä roikkuvia ilmalämpöpumppuja ja tietynlaista hälyisyyttä. Maisemassa oli niin paljon, ettei tiennyt mitä katsoa.

IMG_8842

Ensimmäisenä päivänä matkattiin äkkiä metrolla Wan Chaista Centraliin metsästämään muistiin laittamaani kamerakauppaa, kun perusobjektiivini oli hajonnut juuri ennen reissua. Loppumatkasta ei käytettykään metroa melkein lainkaan. Hongkong on tosi kompakti ja helppo kävelykaupunki, ja pidemmät välimatkat Hongkongin saaressa tehtiin trameilla.

IMG_8843

Nikkorin 18-140mm vaihtui Tamronin 16-300mm objektiiviksi ja se on loistava! Olisin pärjännyt koko reissun pelkästään sillä, mutta välillä oli pakko kaivaa laajakulmaakin esiin, ettei se ollut turhana matkalaukun painona. Pian linssin hommaamisen jälkeen lähdettiin takaisin kohti lentokenttää.

IMG_8845

Kentällä oli hymy herkässä Koreaan lähtiessä. Kaukana kotoa on jännä katsella lähtötauluista outoja kohteita ja ajatella olevansa matkalla niistä mielenkiintoisimpaan.

IMG_8846

… Ja puolitoista viikkoa myöhemmin istuttiin taas junassa matkalla kentältä kohti Hongkongin keskustaa. Pian katsottiin uuden hotellihuoneen ikkunasta pilvenpiirtäjiä ja Victoria Peakia vähän eri puolella Hongkongin saarta.

IMG_8847

Nyt päästiin pintaraapaisua syvemmälle ja ensimmäisten juttujemme joukossa oli matkata kuuluisalla Star Ferryllä Hongkongin saarelta Kowloonin puolelle. Nuo upeat maisemat saivat palaamaan tälle reitille monta kertaa.

IMG_8849

Kesäkuussa Hongkongin sademäärä on vajaa 400mm ja esim. Helsingissä saman määrän alassaaminen kestää tammikuusta elokuuhun. Välillä näkyi tosi synkkiä pilviä, mutta mitä hulluin tuuri kävi, eikä sade osunut kertaakaan viikon aikana kohdalle!

IMG_6859

Totta kai käytiin katsomassa pilvenpiirtäjiä myös ylhäältäpäin Victoria Peakilta. Samalla kierrettiin huipun ympäri menevä kävelyreitti. Se oli reissun ainoa kunnon luontohetki, esimerkiksi suunnitelluille Lantaulle tai Lammalle ei lopulta ehditty ollenkaan.

IMG_8850

Kauniita puistoja, niitäkin osui kohdalle!

IMG_8851

Koreassa tutustuttiin supersuosittuun Line Friendsiin ja se buumi iski muhun lisää Hongkongissa! Hyvä ostos oli tuuletin, joka toimi hyvänä apurina Hongkongin tukalassa kelissä.

IMG_8852

Pitkästä aikaan tuli oikein kunnolla shoppailtuakin ja Hongkong on siihen tarkoitukseen loistava paikka. En ikinä kyllästy reissuostoksiin, kun ne ovat samalla matkamuistoja ja siksi keskitänkin nykyisin ostostarpeeni matkoille. Hassusti tuli ostettua Hongkongissa paljon korealaisilta merkeiltä, joihin ei tullut ollenkaan törmättyä Soulissa. Ja tuo Åland-niminen korealaisketju on aika hassu!

IMG_8853

Yksi ilta hypättiin džonkkiveneen kyytiin illan viimeiseen risteilyyn, jonka piti kestää 45 minuuttia, mutta saatiinkin siihen vartti ekstra-aikaa. Meidän lisäksi veneessä oli vain kaksi matkustajaa (?!), joten saatiin olla aika rauhassa!

IMG_8854

Ei ymmärretty alkuunkaan, miksei tullut enempää matkustajia, koska kokemus oli tosi hieno eikä hintakaan ollut paha. Aika meni vaan liian nopeasti, olisi viihtynyt paljon pidempäänkin!

IMG_8855

Yhtenä iltana nähtiin upea auringonlasku Kowloonin puistossa ja eksoottinen liike jossain Sohon suunnilla.

IMG_8856

Kävelyllä paikasta toiseen löytyi aina kaikkea mielenkiintoista. Graffiteja osui kohdalle Sheung Wan -alueella matkalla Sohosta hotellillemme Sai Ying Pun -metroaseman viereen.

IMG_8857

Kiinalainen puutarha Hollywood Road Park löytyi samalta iltakävelyltä ja kun käveltiin sen läpi, päädyttiin jollekin epäilyttävän oloiselle sivukadulle. Onneksi Hongkong on tosi turvallinen paikka eikä sitä tarvinut ihan hirveästi säikähtää.

IMG_8858

Double-deck trameilla tuli kuljettua jatkuvasti. Ne olivat loistavia vempeleitä sekä liikkumiseen, maisemointiin että tuulettumiseen! Hauskoja kulkuvälineitä ja ihan parasta oli päästä istumaan yläkerran etupenkille. Eikä se ei ollut edes harvinaista päästä eturiviin, porukka vaihtui niin paljon koko ajan ja oman pysäkin lähetessä siirryttiin asteittain lähemmäs ovea. Ruuhka-aikaan mietitytti välillä vähän, jääkö sinne kapeaan ja täyteenahdattuun tramiin jumiin ja matkalaukun kanssa liikkuessa ei olisi tullut edes mieleenkään yrittää hypätä kyytiin.

IMG_8859

Käytiin Hongkongin puistossa sulamassa kuumuuteen ja bongaamassa meille tuttuja huonekasveja villiversioina.

IMG_8860

Puistot keskellä suurkaupunkeja kuuluvat kyllä lempipaikkoihini!

IMG_8861

Saatiin joku päivä koululaisilta Line Friends -ilmapallot ja lähtiessämme hotellista pedattiin ne sänkyihin nukkumaan.

IMG_8862

Oltiin ajateltu suurensuuresta Soulista lyhkästen etäisyyksien Hongkongiin tullessamme, että viikossa ehditään tehdä vaikka mitä. Kyllä päivät menivätkin sitten aika hujauksessa eikä se aika sitten riittänytkään mihinkään. Paljon jäi näkemättä ja Hongkong jää kohteeksi, jonne pitää vielä joskus palata!

21. syyskuuta 2018

Vyölaukku

Mulla ei oo vielä kovin syksyinen fiilis! Ollaan jo syyskuun loppupuolella ja tällä viikolla kun oon lähtenyt kuudelta aamulla töihin, lämpömittarissa on ollut kesäisesti yli 15 astetta. Kotikulmilla puiden lehdetkin ovat vielä ihan vihreitä. Ainoa mikä vähän muistuttaa tästä vuodenajasta on vauhdilla pimenevät illat. Tämä on taas niin outoa, kun kesän jäljiltä ei oo tottunut pimeyteen!

DSC_5053

Oon viihtynyt loppukesän ja alkusyksyn väljissä ja paksuissa t-paidoissa, joissa on joku kuvio. Oon yrittänyt vielä pysyä poissa neuleista, koska ne monien suosikkivaatteet ovat ihan tarpeeksi pitkän ajan vuodesta se mun perusvaate. Paksu villaneuletakki kun on oikeestaan hellekeleilläkin mulla usein töissä päällä kun palelen helposti. Mulla on pian vaatehaikeus, kun tarvii pakata kesäkuteet piiloon talveksi. Kesä on mun lempipukeutumisaikaa.

DSC_5055

Kuvissa on mulle suht harvinainen asu, koska sekä ylä-, että alaosa ovat mustaa. Yleensä viihdyn enemmän valkoisessa kuin mustassa, mutta tässä värikkäät yksityiskohdat saavat setin tuntumaan omalta. Vyötäröllä on usein ollut uusi suosikkini, vihreä vyölaukku. Kuvien hapsukengät olivat mun kesän yhdet käytetyimmät kengät.

DSC_5070 DSC_5058 DSC_5051

2. syyskuuta 2018

Vihreä bleiseri

Kesän käytetyimpiä vaatteitani on ollut kevyt vihreä silkkibleiseri, useimmiten yhdistettynä valkoiseen paitaan ja joko valkoisiin tai mustavalkoraidallisiin shortseihin. Reissulla Aasiassa siskon suusta tuli kuultua esimerkiksi "taas tuo bleiseri" ja "olen kyllästynyt siihen kun se on sulla koko ajan". Sitten vielä menin ja pakkasin lähes täysin samat vaatteet mukaan myös Euroopan lomalle. Sori Malla! Nämä kuvat napattiin yhdellä Budapestin upeista silloista.

DSC_4386
DSC_4364

Matkalla kun näissäkin kuvissa ollaan, niin mulle ominaisesti asuun kuului myös reppu joka ei sovi mihinkään ja sen lisäksi vielä pikkulaukku kännykälle ja korteille (mutta ei pankkikortille, senhän unohdin Suomeen). Tuo yhdistelmä ei musta näytä missään nimessä tyylikkäältä, mutta ah niin käytännölliseltä, että se vie aina voiton. Repusta tietty vilkkuu sinne sullottu kertakäyttösadetakki (miksi sitä voisi muka käyttää vain kerran?) ja jalat ovat täynnä vihaisten unkarilaishyttysten puremia.

DSC_4368 DSC_4349 DSC_4390 DSC_4371