7. marraskuuta 2017

Vaaleat kiiltonahkakengät

Näin kesällä Eccon kuvastossa makeet kengät täyttämään mun vaaleiden kenkien syyskolon. Samanväriset sandaalit ovat lämpimällä säällä mun kovassa käytössä ja onhan beige muutenkin lempivärejäni pukeutumisessa. Lisäksi kenkien malli miellytti ja kun huomasin niiden olevan vielä kiiltävät, sekosin kunnolla. Suomen myymälöissä ei näkynyt tätä kenkää, mutta sain ne tilattua.

DSC_8782

Kenkien ensiesittelysetti on peruskauraa vähän mielikuvituksettomalta asupäivältä kun kengät saivat pääroolin. Parhaat farkut tilanteeseen kuin tilanteeseen, hauska vanha kauluspaita, jossa musta ja valkoinen leikittelevät ja yksi harkituimmista takeistani, joka on ilostuttanut mua viisi vuotta. Muistan tätä ostaessa kun harkitsin kauan tämän ja yhden toisen välillä. Se toinen olisi jäänyt yhden talven trendiksi ja kiitänkin nyt nuorempaa itseäni ajattomasta valinnasta.

Tässä muutamat vuodet vanhetessani ja shoppailua vähentäessäni oon saanut ajattomuusprosentin nousemaan. Oikeesti se nähdään tietysti vasta vuosien päästä, mutta uskon materiaalitietoisuuden, mukavuudenhalun, käytännöllisyyden ja omien pukeutumisjuttujen paremman hahmottamisen tukevan mun teoriaa.

DSC_8740 DSC_8760 DSC_8776 DSC_8741 DSC_8759 DSC_8722

4 kommenttia :

  1. Oi miten ihanan valoisat ja iloiset kuvat :) Ja kengät näyttävät kivoilta, pitäisikin itsekin tutustua enemmän Eccon kenkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) aurinko ja värit, jes! Ja suosittelen tutustumaan!

      Poista

Kiitos kommentista :)