21. toukokuuta 2016

Potsdam

Huhhuh! Huikee viikko alkaa lähetä loppuaan. Uusi kesätyö on aika siisti, kun on ihan sellanen fiilis, että olis ollut lomalla. Erilaiset kuviot ja maisemat, niin paljon kaikkea uutta ja mielenkiintosta, ettei olis malttanut lähteä kotiin. No, onneks tää on vasta alussa!

Nyt siirrytään Berliinin pienempään naapuriin, Potsdamin kaupunkiin. 

DSC_0811 DSC_0812

Yks päivä päätettiin hypätä junaan Berliinistä kohti Potsdamia ja hyvä niin. Kaupunki ylitti odotukset. Siellä on tuhottomasti linnoja ja kauniita rakennuksia. Välillä ympärilleen katsellessa tuntui kuin olisi palannut ajassa taaksepäin.

DSC_0808 DSC_0810

Suunnistimme ensiksi kohti Sanssoucin linnaa, jota ympäröi jättimäinen puisto.

DSC_0814 DSC_0818
DSC_0815

Siinä se on! Upea rakennus, joka on varmasti vielä komeampi kesällä puutarhan kukoistaessa.

DSC_0839 DSC_0828

Söpöt mandariinisorsatkin ihastelivat maisemia.

DSC_0833 DSC_0829

Pyörittiin jonkun aikaa siinä linnan tiluksilla ja kuvailtiin, kunnes aurinko alkoi valua liian alas.

DSC_0841 DSC_0908 DSC_0951 DSC_0952 DSC_0960
DSC_0854 DSC_0967

Lähdettiin takaisin kohti keskustaa, kun vielä nähtäisiinkin jotain. Meillä oli myös ihan hirveä nälkä, kun ei oltu ehditty syömään aamupalan jälkeen oikein mitään. Liian paljon tekemistä ja nähtävää!

DSC_0973 DSC_0975 DSC_0977 DSC_0978

Potsdamissa tuli taas se ihana "ongelma", johon törmäsin kovaa Norjassa autoillessa. Oli niin käsittämättömän kaunista, ettei sitä pystynyt millään ikuistamaan kuviin!

DSC_0983 DSC_0987 DSC_0993

Mentiin ilta-auringossa kävelykatua pitkin kohti hollantilaiskorttelia, samalla hyvää ruokapaikkaa kuikuillen. Hetki oli ihana ja joku torvisoittokuntakin tuli meitä vastaan.

DSC_0988 DSC_1001 DSC_0998

Kun nähtiin, millainen upea auringonlasku on tulossa, mietittiin, miksei menty toisinpäin, ensin kaupunki ja sitten linna punaisella taivaalla.

DSC_1004

Hollantilaiskortteli oli aika mielenkiintoinen ja yhtäkkinen maisemanmuutos muihin katuihin verrattuna.

DSC_1009

Löydettiin tuolta nurkilta kivannäköinen ravintola Cafe Heider, jossa söin ehkä koko reissun parhaimman ruoan. Se oli täydellinen päätös kivalle päivälle!

DSC_1007

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)