2. syyskuuta 2014

Syyskuu

Nyt se syksy sitten alkoi! Taas on oikea muutosten aika, sai avaimet uuteen kotiin ja kolmas amk-vuosi on alkanut. Nyt voi kaivaa lämpimät vaatteet kaapin ylähyllyltä ja aloittaa ostoslistalla keikkuvien tuotteiden metsästys. Viime viikolla kun vaatekaappini sisältö ei houkutellut, menin seikkailemaan Polyvoreen. Välillä lämpöasteiden tai vuodenaikojen muuttuessa en heti keksikään päällepantavaa, vaikka olisin sen ajan pukeutumista ensin kuinka odotellut. Niin kävi nytkin, mutta se vaihe kestikin onneksi taas sen tavalliset pari päivää!
Kuvankaappaus 2014-9-1 kello 9.28.34
Kokosin ostoslistani yhdeksi asuksi. Viininpunainen hattu olisi kivaa vaihtelua mustalle. Mustat korolliset nilkkurit ja ohuet kerroksittaiset korut houkuttelevat. Reppuja multa löytyy, mutta kaikissa on kultaiset yksityiskohdat. Mulla on päällä yleensä hopeat korut, joten niille haluaisin uuden kaverin. Tykkään napapaidoista ja haluan päivittää sen tyylin syksyyn lyhyillä neuleilla ja tummemmilla farkuilla.
Kuvankaappaus 2014-9-1 kello 9.30.27
Farkkupaita ja -housut näyttäisi kivalta yhdistelmältä syksylläkin! Nilkkureiden ja villakangastakin kanssa sitä pitää kokeilla, kunhan ilmat vähän viilenee.
Kuvankaappaus 2014-9-1 kello 9.29.56Viininpunainen on väri, johon aina rakastun syksyllä. Näistäkin kaikki ovat niin kivoja! Toi Tylypahkapaita päällä olisi kiva myös nähdä yhden kaverini ilme... Pitäisi varmaan pelkästään jo senkin takia tuo tilata! Pörröneuleet ovat niin ihania, ja haluaisin värillisiäkin mun mustan ja valkoisen lisäksi.
Kuvankaappaus 2014-9-1 kello 9.30.13Tässä niitä ihania pörröjuttuja lisää söpöissä väreissä. Noissa parasta on etteivät ne nukkaannu (tai se ei ainakaan näy), ne ovat niin pehmosia, eroavat vähän perusneuleista ja sopivat myös kotona löhöilyyn. Mulla on aina kylmä kotona ja tollasella tarkenee! Karvatorkkupeitto on paras ja tollaset tossut on mulla kotona jalassa ympäri vuoden. Sen takia palelenkin kotona, kun oon niin tottunut pitämään pörrökenkiä ja lämmintä hupparia.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)